Valkoihoiset vihannesostoksilla

Keskiviikko 26.2.

Keskiviikkoaamu alkoi, kuten muutkin aamut, emäntämme Angelan keittämällä kaurapuurolla, leipäpalalla, kahvikupillisella ja hedelmillä. Niin ja Tuijalle tietysti keitetty kananmuna. Yllätys yllätys, aamuun kuului myös jo perinteinen suunnitelman muutos, joka tällä kertaa liittyi siihen, kuinka kauan Angela on kanssamme Bukobassa. Täällä Dar es Salaamissa yön aikana tapahtuu aina kummia asioita...

Aamupalan jälkeen lähdimme suorittamaan jännittävää ja odotettua toimenpidettä eli lentolippujen ostamista. Ensin laskettiin kotona rahat vielä kerran ja sitten lähdimme kohti paikallista "rahanvälitystoimistoa". Angela käveli perässämme vahtina, koska mukanamme oli iso tukku rahaa. Hyvin salamyhkäisesti annoimme rahat kirjekuoressa kalterien takana olevalle rouvalle, joka laski rahat uudelleen. Tämän jälkeen rahoja vastaava summa lähetettiin Angelan puhelimeen, joka maksoi lentoliput puhelimella. Lopputuloksena saimme lentoliput puhelimiimme. Koko tämä operaatio kesti puolisen tuntia ja hoidettiin hyvin huomaamattomasti. Mutta nyt meillä on vihdoinkin meno-paluuliput Bukobaan! Angela on Bukobassa vajaan viikon ja me kaksi viikkoa.

Tämän päivän huippukokemus oli kävelyretki Angelan kanssa Tabatan kylällä ja markkinoilla. Ihmiset olivat ystävällisiä ja eräskin mies huusi swahiliksi, että ei ole Tabatan kylään tultuaan nähneet valkoihoisia ja nyt ne ovat täällä! 😀 Markkinoilla ihailimme kauniiden ihmisten lisäksi tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. Ja takaisin ajettiin vauhdikkaasti "bajajilla".

Oletimme tästä päivästä tulevan tylsän kotipäivän, mutta jälleen Tansania yllätti meidät. Elämyksellisen markkinaretken ja lounaan jälkeen Angelan kotiin tuli kaksi nuorta miestä, jotka ottivat meistä mitat ja ompelevat molemmille mittojen mukaan kaksi mekkoa (lyhyen ja pitkän). Mallit saimme valita lattialle levitettävästä kuvastosta ja kankaat Angela käy valitsemassa sillä välin, kun olemme safariretkellä. Valitettavasti kyllä muodot eivät meillä ole samaa luokkaa kuin upeilla tansanialaisilla naisilla.

Tällaiselle lievästi ruokarajoitteiselle matkailijalle Tansania on ollut positiivinen yllätys. Lämmin ruoka syödään kaksi kertaa päivässä ja aina on perunan, haudutettujen tai uunissa paistettujen banaanien, lihan, kanan tai kalan lisäksi herkullisia vihanneksia. Ja jälkiruuaksi meheviä hedelmiä. Ruoka on erittäin terveellistä ja kevyttä eikä lihaa, kalaa tai kanaa ole pakko syödä. Ja emäntämme on jo oppinut, että meidän suomalaisten pitää saada myös kahvia sopivin väliajoin.

Päivällisellä syödään rauhallisesti ja keskustellaan yhdessä kaikista mahdollisista asioista. Tai no ainakin paikalliset syövät rauhallisesti, mutta meillä on Tuijan kanssa vähän opettelemista siinä asiassa. Mutta onneksi tuon keskustelupuolen sentään osaamme. Päivällisseuraamme ovat Angela, hänen aviomiehensä ja kaksi kotona asuvaa aikamiespoikaa. Päivällisen jälkeen meille maistuu jälkiruoaksi lasi (no joskus kaksi) tansanialaista valkoviiniä ja isäntäpariskuntamme ottaa oluet. Ja tämä sama päivälliskaava toistuu joka ilta.

Tänään mekin osallistuimme päivällisen tekoon tekemällä nakkikääröjä, joita emäntämme oli syönyt meidän luonamme Suomessa. Valmistaikinaa ei tietenkään ollut eikä paljon muutakaan, mitä olisi tarvittu, mutta mehän olemme from University of Applied Sciences, joten soveltaminen onnistuu. Alussa oli pientä hämminkiä, sillä ymmärsimme, että meidän pitää tehdä kastiketta, jota minä olin tehnyt Suomessa, mutta onneksi väärinymmärrys selvisi, kun ihmettelimme, miten voimme ottaa kastiketta huomiseksi evääksi ja mitä ihmettä teemme noilla nakeilla... Keittiössä tarkeni, sillä tänään oli muutenkin koko tähänastisen matkan kuumin päivä ja juomavesikin oli loppunut. Naiset eivät enää pimeällä voineet sitä hakea, joten odottelimme talon isännän kotiintuloa. Onneksi jääkaapissa oli vielä pullo olutta.

Nukkumaan menemme tänään jännittävin fiiliksin, sillä aamulla alkaa safariseikkailumme henkilökohtaisen kuljettaja-bodyguardin kanssa.

Hakuna matata

Tiistai 25.2.2020 

Tälle päivälle oli varattu retki. Eläkeläisjunalipun  Lappeenranta-Helsinki hinnalla Angela varasi käyttöömme auton kuljettajalla päiväksi. Aamulla kuljettaja odotti kotiovella ja matka saattoi alkaa. Lähdimme matkaan ajatuksella "ei huolta tänään".


Matkakohde oli Bagamoyo, jonne kartan mukaan oli noin 6o km matka. Käytännössä matka kesti yli 2 tuntia. Oikenpuoleinen liikenne oli jo oma lukunsa.  Oman lisänsä  matkaan antoi kuljettajan saama ylinopeussakko. Ylinopeutta oli vain muutama kilometri. Tulomatkalla saimme huomata, miten yhteisöllisyys toimi, kun vastaan tulevat autot vilkuttivat valoja. Tutka olikin puskassa. Tänään ymmärsin myös, miksi Angela vieraillessa luonani oli aina menossa autoon väärältä puolelta.

Lähtöoletuksena oli, että tämä on "oma päivämme". Meidät viedään Bagamoyon keskustaan ja sovitaan vaan aika, koska meidät noudetaan. Toisin kävi. Saimme hymyilevästä "driverista" koko päivän  henkivartijan.





Kulttuuriosuuden alussa saimme aivan uskomattoman historiaselvityksen paikalliselta oppaalta, joka puhui innolla ja antaumuksella. Kaupungilla on ollut merkittävä asema Itä-Afrikan kauppapaikkana, jonka kautta ovat kulkeneet suola, norsunluut ja orjat.  Paikan historiaa ovat kirjoittaneet niin ranskalaiset kuin saksalaisetkin.  Saimme myös ymmärryksen ovien koristelujen merkityksestä liittyen mm. naisten ja miesten asemaan.



Henkivartija pysyi tiivisti rinnalla. Lounaalla vaihdettiin vähäisellä yhteisellä kielellä perhekuulumiset ja näytettin kännykkäkuvat puolin ja toisin.  Serengeti-olut maistui taivaalliselta nihkeässä helteessä. Lounaan  jälkeen yritimme viestittää, että tekisimme pienen kävelyn ja hän voisi odottaa meitä auton luona. Ei huolta, hän seurasi helteessä meitä kuin varjo.

Paikallinen munakuljetus

Tavarankuljetusta, joka taitaisi jäädä meiltä tekemättä

Alueella oli pieniä käsityö- ja taidepuoteja, joiden antimia omassa elämässä on totuttu hiplailemaan naisten kesken. Nyt katseltiin ja valittiin korviksia henkivartija makutuomarina!!  Arvoitukseksi jäi, oliko emäntämme ohjeistanut hänet pitämään meistä " huolta " koko ajan vai oliko maan tapa,  ettei valkoiset naiset liiku yksinään. Päivä Bagamoyossa oli mieltä avartava ja kiinnostus päästä Zansibarille vaan kasvaa. Siellä se saari pienen merimatkan takana meitä odottaa.

Tulomatkalla poikettiin kauppakeskukseen ja siellä emme tarvinneet henkivartijaa. Ilmoitimme tyynen rauhallisesti, että selviämme hyvin ja tavataan autolla.  Pohdimme, miten  vaikeaa on ilmaista vieraassa kulttuurissa omaa tahtoa, vaikka olimme reissun maksumiehiä. Toisaalta pitäisi osata nauttia "hakuna matata" (ei huolta), että meillä on henkivakuutus mukana. Jäätelökahvit maistuivat kuitenkin ihanan vapauttavilta!

Tämän kirjoitti Tuija Kuorttisen munia muistellen

Suunnitelmia ja pari muuttujaa

Maanantai 24.2.

Eilen illalla kävimme nukkumaan pohtien tulevia suunnitelmia, mutta kuinka ollakaan tänä aamuna aamupalalla olikin tullut suunnitelmiin pari muuttujaa. Kuulimme, että paikallinen emäntämme Angela lentää kanssamme Bukobaan, mutta tulee sieltä pois aikaisemmin ja me saamme jäädä seikkailemaan Bukoban maaseudun kouluille kahdestaan loppuajaksi. Meillä on edelleen tarkoitus olla Bukobassa kaksi viikkoa. Mutta saas nähdä, muuttuuko suunnitelmat vielä... Lentoliput voi kuulemma varata joillekin päiville ja vaihtaa sitten tilanteen mukaan.

Lentolippujen varaaminen onkin sitten ihan oma juttunsa. Angela on soitellut useaan kertaan johonkin, josta liput järjestetään ja ne maksetaan puhelimella, mutta meillä pitää kuitenkin olla summa Tansanian shillinkeinä. Ihan ei olla vielä keksitty, miten tämä käytännössä hoituu, mutta eiköhän tuo selvinne ennen kuin lennot ovat edessä. Sitä ennen käymme huomenna Bagamoyossa ja loppuviikosta kolme päivää safarilla.

Tänään lähdimme aamulla Dar es Salamin keskustaan, jonne olikin yllättävän pitkä matka. Matka sujui edestakaisin etukäteen varatun kuljettajan kanssa. Angela järjesti meille tämän saman kuljettajan myös huomiselle Bagamoyon retkelle ja safarille. Näille retkille lähdemme siis kolmestaan kuljettajan kanssa, mutta Angela piti kovan komennon kuljettajalle etukäteen meidän kohtelusta ja turvallisuudestamme.

Kuljettaja Angelan pihassa valmiina lähtöön

Ennen kuin pääsimme lähtemään Angela tarkasti kaupunkivaatetuksemme. Minä pääsin tarkastuksesta läpi, vaikka olkapäät olivatkin paljaana, mutta Tuijan piti laittaa shortsit mekon alle, ettei "kaikki" näy. Tohtorien pitää kuulemma pukeutua arvokkaasti 😀


Odotimme hikistä kaupunkipäivää ja hikisen päivän kyllä saimme, mutta kaupunki katsottiinkin mustien lasien takaa autosta. Autosta poistuimme sen verran, että kävimme postissa tekemässä itsestämme miljonäärejä Tansanian shillingeillä ja syömässä hotelli- ja ravintola-alan koululla. Ruoka oli herkullista, mutta paikallisia ei juuri näkynyt.





I












llalla taas "karkasimme" kylälle ihmeteltäväksi ja itsekin ihmettelemään paikallista elämänmenoa, viehättäviä koulupukuisia lapsia, naisten kauniita asuja, meitä iloisesti tervehtiviä paikallisia ja lehmiä sortuneella tieosuudella. Kelloa piti vahtia, että ehdimme takaisin ennen pimeää, joka tulee täällä todella nopeasti. Innolla odotamme huomista päivää Bagamoyossa, jossa saamme seikkailla ihan kahdestaan. Toivotaan vaan, ettei kuljettaja ole saanut ohjeita lukita meitä autoon...

Tämän kirjoitti Ninni asiallisesti pukeutuneena

Tie poikki ja kolme autoa pihassa

Sunnuntai 23.2. 

Antautuminen tansanialaiseen elämänmenoon on meille suomalaisille suorittajille jo kokemus sinänsä. Kun saavuimme tänne, niin  kotikadun tie oli poikki. Asiaan todettiin, ettei voi tietää, milloin korjataan. Mielenkiintoiseksi asian teki, että pihassa seisoi kolme autoa!  Mitenhän meillä olisi moinen tieto otettu vastaan.





Seuraava päivä oli lepopäivä. Olimme saapuneet pilkkopimeässä ja herätessä alkoivat elämän äänet kantautua sisään; mopojen pärinä, lasten äänet ja naapurin meluisa musiikki. Elämä aidan ulkopuolella alkoi vetää puoleensa.

Kahdestaan ulkoilua ei suositeltu. Lähiyhteisöön  tutustuimme istumalla pihassa ja seuraamalla  aidan raosta näkyviä tummia jalkoja, ja värikkäitä vaatteita. Seurana meillä olivat ne kolme autoa.

Iltapävällä "girls" saivat lähteä kotikatu-kävelylle. Todellakin saimme tuntea olevamme erilaisia. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu tummaihoiselta olla ainoana valkoihoisten joukossa. Meitä katsottin, meille hymyiltiin ja jopa pyydettiin mopon kyytiin!

Lapset ovat samanalaisia kaikkialla. Kun pysähdyimme katsomaan kirkkoa, niin tyhjästä ilmestyi  iso lapsiparvi. Vaihdettin hellot ja how are you luontevasti. Saimme hymyjä ja varauksetonta ystävällisyyttä.



Oltiin myös sovittu,  että tänään käydään läpi matkasuunnitelma ja seuraavat etapit. Suomalaiseen tapaan odotimme, että aamupalan jälkeen istutaan pöydän ääreen ja sovitaan askelmerkit. Näinhän juuri tehtiin, kun Angela oli Suomessa. Elämyspöytä oli valmiiksi katettu ja sovittiin vain yksityiskohdat.

Täällä prosessi eteni toisin. Illansuussa istuttiin alas ja aloitettiin suunnittelu. Suuria linjoja oli olemassa, mutta asiat olivat vielä vaiheessa ja asioihin ei ollut selviä vastauksia, maybe. Tämä oli ensimmäinen oppitunti  laskeutua tansanialaiseen elmämänmenoon, jossa joku muu on prosessin haltija kuin sinä.

Illallinen oli miesväen vastuulla ja pöytään tuotiin muun muassa uunissa paistettuja banaaneja, jotka olivat todella herkullisia. Päivän päätteeksi kiitimme itseämme, että olimme onnistuneet laskeutumaan sietämättömään keveyteen suorittamatta asioita. Samalla odotimme innolla uutta viikkoa, kun meillä on  koordinaatit kasassa.

Tämän kirjoitti afrikkalaista asennetta ihmetellen ja ihaillen Tuija

Hikinen saapuminen Afrikan mantereelle

Saapuminen Tansaniaan 22.2.

Lentomme lähti Helsingistä klo 7 aamulla ja päivän matkustamisen jälkeen saavuimme Dar es Salamiin klo 22.30 illalla. Aikaero Suomeen on + 1 tunti. Lentomatka meni KLM:n koneella tosi sujuvasti ja ruoka- ja juomatarjoiluista huolehdittiin hyvin. Lento teki yhden välilaskun Kilimanjarolle, jossa suurin osa matkustajista vaihtui.

Dar es Salamin kentällä pääsimme suomalaisina etenemään todella sujuvasti pelkästään kädet desinfioimalla sillä välin, kun muut matkustajat (myös muut eurooppalaiset) jäivät jonottamaan johonkin "terveystarkastukseen". Ja koska viisumitkin meillä oli jo valmiiksi hankittu, kävelimme suoraan passin tarkastukseen. Passin tarkastuksessa Tuija hämmensi nuorta tullivirkailijaa passin teippauksilla niin paljon, että sai leveän hymyn ja pääsi hakemaan matkalaukkuja sillä välin, kun minulta otettiin moneen kertaan sormenjälkiä.

Kun astuimme ulos lentokenttärakennuksesta, meitä vastaan iski käsittämätön lämmin ja kostea ilma (+29 astetta). Onneksi oli farkut, villatakit ja kevyttoppatakit 😅 Angela tuli meitä vastaan autonkuljettajan kanssa ja matka kohti Angelan kotia alkoi. Liikenne oli aika hurjaa ja äänekästä ja yllätykseksemme vasemman puoleista. Mopot ja moottoripyörät suihkivat siellä täällä ja pillit soivat.

Kun pääsimme lähelle Angelan kotia, kuljettajan piti pysäyttää auto noin parin sadan metrin päähän lopullisesta määränpäästä, sillä rajut sateet olivat rikkoneet tien. Lähistöllä oli jonkin verran paikallisia lauantai-illan vietossa ja Angela oli tehnyt meille kotiutumissuunnitelman. Turvallisuussyistä hän ei halunnut, että paikalliset näkevät meidän saapuvan tavaroinemme illalla. Angelan aviomies ja kuljettaja kantoivat meidän tavaramme sillä välin, kun me odotimme autossa ja kun he tulivat takaisin ja tie oli "selvä" hiippailimme huivit päässä Angelan kotiin ja siis tulevaan majapaikkaamme. Vastaanotto oli todella lämmin sekä henkisesti että fyysisesti.



Iltapalan ja tervetuliaisviinien (ja tietysti Helmi-Leenan ohjeen mukaisen desifiointihömpsyn) jälkeen kömmimme suihkun kautta huoneeseemme moskiittoverkkojen alle nukkumaan. Moskiittoverkon sisällä oli varmaan lähemmäs +35 astetta lämmintä eli mukavan nihkeä olo. Nyt seikkailu on toden teolla alkanut 😀

Tuijan unikaveri moskiittoverkon sisäpuolella 🙈

Tämän tekstin hikoili Ninni

Munat neuvovat kanoja

Yleensä olen tottunut siihen, että äideissä asuu viisaus. Äiti jakaa maailmalle lähtijöille hyviä neuvoja ja ohjeita, itse koettuja ja muilta opittuja. Maailma on muuttunut, jälkipolvi ja heidän verkostonsa ovat reissanneet maailman laidoilla vanhempiaan enemmän.

Matkavalmisteluissa saimme hyvää ajankohtaista tietoa Ninnin tyttäreltä Heidiltä, joka oli juuri palannut Afrikasta. Hän jakoi osaamistaan lääkkeistä, asiakirjojen tallentamisesta pilvipalveluun ja kokemustietoa käytännön elämisestä. Toinen tyttäreni neuvoi, miten pukeudutaan Safarilla ja miten pitää toimia nopealla puskapissillä.

Huvittavinta oli, että lähtöä edeltävänä päivänä tuli kaikilta toisistaan tietämättä samansisältöinen viesti. Muistakaa, ettei rahasta kannata pitää kiinni. Pitäkää kukkarossa pieniä määriä rahaa ja antakaa suosiolla, jos tilanne niin vaatii.  Tyttäreni jopa ilmaisi, että roolit ovat menneet sekaisin. Nyt pitää viikkoja kanta huolta, miten äiti pärjää. Asianhan tulisi olla toisinpäin.

Viikon vinkin antoi yksi lapsista. Hän sanoi, että ostakaa väkeväpullo mukaan, josta otatte joka ilta pienet hömpsyt. Siinä asiassa uskoimme lasta. Tosin ostettiin kaksi!

Matkaan naiset ja naiset matkalla

Enni 7 vuotta kysyi, että montako keskiviikkoa olet ulkomailla.  Keskiviikko on hänelle ratsastuspäivä ja viikon tärkein päivä. Vastasin, että mummo on reissussa 5 keskiviikkoa!!!

Tällä hetkellä tuntuu vähän epätodelliselta. Kesäinen keskustelu unelmasta lähteä Afrikkaan vapaaehtoisyöhön on totta juuri nyt. Matkalaukussa tytöille 79 kestositeitä, talkoilla tehty, pesusieniä, saippuoita, rasvoja, joista luulemme Bokoban lähellä kyläkoulussa tarvitsevamme. Niin ja päässä ajatuksia, ideoita, mitä voisimme opettaa ja tehdä yhdessä tyttöjen kanssa.

Matkustaa voi kenen kanssa tahansa, mutta todellisen matkantekoon tarvitaan rohkea, ennakkoluuloton ja iloa tuova matkakumppani. Ninni on juuri sitä kaikkea. Hänen kanssaan kulkee kaikki hyvin, jopa niin, että molempien matkatavarat painoivat 22,8 kiloa! (sallittu 23 kg)

MUTTA silti, kyseessä on hyppy tuntemattomaan ja kuitenkin turvalliseen tuntemattomaan. Angela odottaa meitä Dar es Salaamin lentokentällä! Matkaan naiset ja naiset ovat jo matkalla. Se matka alkoi jo heinäkuun lopussa Lappeenrannan kesässä.

Naisenergiaa kestositeiden ompelutalkoissa

Suunnitellessamme Tansanian matkaa yhdessä tulevan paikallisen emäntämme Angelan kanssa saimme idean konkreettisesta avusta tyttöjen hygieniaprojektiin. Päätimme Tuijan kanssa, että hyödynnämme naisverkostomme ja ompelemme yhdessä kestositeitä tytöille, joita tapaamme Bukoban alueen kouluissa. Tai siis muut ompelevat ja minä varmuuden vuoksi pysyn organisointijoukoissa J Tämän ohjeen sain myös tyttäreltäni Heidiltä. ”Jokainen tekee, mitä parhaiten osaa.” Heidi antoi meille myös konkreettisia ohjeita kestositeiden ompeluun Etelä-Afrikan matkan kokemuksensa perusteella. Lisää ohjeita ja kuvia kerättiin netistä ja muilta ystäviltä.

Iloksemme saimme ompelutalkoisiin ison joukon energisiä ja auttamishaluisia naisia. Osa ystävistämme ompeli siteitä kotonaan ja yhtenä iltana pidettiin kunnon ompelutalkoot Myllymäen koululla. Lappeenrannan soroptimistisisaret olivat innolla mukana talkoissa ja talkooillan herkulliset eväätkin hoituivat nyyttäriperiaatteella. Minä ja Tuija olimme hankkineet osan tarvikkeista (kuten kosteuden pitävän kankaan ja painonepparit) etukäteen ja talkoolaiset toivat vanhoja lakanoita ja pyyhkeitä siteiden materiaaliksi.

Tuijan ja minun vielä viimeisteltyä loput siteet oli lopputuloksena 79 vaaleanpunaista ja -sinistä kestosidettä vietäväksi Tansaniaan. Toivottavasti näistä on aivan konkreettista apua tyttöjen koulunkäyntiin, sillä Tansaniassa suurin syy poissaoloihin koulutusta ja jopa koulunkäynnin lopettamiseen on kuukautiset. Etenkin maaseudulla asuvilla tytöillä ei ole riittävästi hygieniatarvikkeita eikä myöskään tietoa kuukautisiin ja hygieniaan liittyvistä asioista. Hienoa päästä mukaan projektiin, jossa tätä asiaa viedään eteenpäin. Ja ISO KIITOS kaikille ompelu-urakkaan osallistuneille ja erityisesti Hannalle, joka järjesti meille talkootilat Myllymäen koululla! Kestosidelähettiläät Ninni ja Tuija toimittavat lähetyksen perille J

Mielikuvitus sallii, unelmat uskaltavat, minä toteutan

Heinäkuun puolessa välissä ostin Savonlinnasta kahvipurkin, jossa luki tuo otsikon teksti. Teksti kolahti silloin, vaikka en voinut silloin kuvitellakaan, kuinka todeksi se muuttuisi puolen vuoden päästä. Pitkäaikainen unelma vapaaehtoistyöstä Afrikassa on vihdoin toteutumassa. Ja kun ihanan ja rohkean ystäväni Tuijan kanssa laitettiin rattaat pyörimään ja unelmat toteutumaan, niin tässä istun nyt matkalla kohti Helsinkiä ja huomenna aamulla lähtee lentokone kohti Tansaniaa. Tansaniassa meitä odottaa ystävämme Angela, joka on hoitanut järjestelyjä siellä päässä.

Alkuvuosi on ollut melkoista haipakka sekä töissä että matkan järjestelyjen suhteen, mutta sen on jaksanut iloisesti hymyillen, kun on tiennyt, että pian ollaan kokemassa jotain täysin erilaista. Ja Tuijan kanssa ollaan saatu sopivasti jaettua hommia ja vastuita. Nyt pitäisi kaiken olla valmista ja toivottavasti myös kaikki tavarat mukana. Ainakin lääkepakkausten määrä on vakuuttava ja ennakkoonkin on saatu jos jonkinlaisia rokotteita.

Matkaamme voi seurata tämän blogin kautta. Yritämme kirjoitella tänne kokemuksistamme säännöllisen epäsäännöllisesti ja jos ei jakseta kirjoitella, niin ainakin voimme laitella kuvia.

NYT MENNÄÄN!! 😀😎

Tansaniaa taivastellen

Tiedän monia, jotka kantavat samaa Afrikka -unelmaa kuin minäkin. Se on kuuluu sitku-lokeroon. Jotta unelmista tulee totta, tarvitaan niiden äänen puhumista, sopivia kohtaamisia ja rohkeutta tehdä hyppy tuntemattomaan. Nyt se loikka on lähellä.

Oma unelmaani vauhditti maaliin toiminta CIF-järjestössä (Council of International Fellowship). Kansainvälisen ohjelman kautta tutustuin ja myös ystävystyin  Angela Ifunyan kanssa. Hän työskenteli Tansaniassa lasten oikeuksia tukevassa järjestössä (Protect Children´s  Trust).Angelan kautta avautui maailma, jossa pienilläkin teoilla voidaan tukea lasten ja erityisesti tyttöjen mahdollisuutta päästä kouluun. 

Näissä keskusteluissa oli luotu pohja unelmalle, jolle oli vielä monta sitku-estettä. Unelmani oli vapaaehtoistyö Afrikassa!  Kesäinen voimaannuttava keskustelu Ninnin kanssa alkoi kerralla muuttaa sitku-unelmaa kohti toteutusta. Asia vaati vielä seuraavana päivänä varmistuksen, että ollaanko pelissä. Oltiin.

Tansaniasta ja Angelasta tuli kuin itsestään unelman kohde. Pala palalta lähdettiin kokoamaan matkasuunnitelmaa.  Ensin selvitettiin reunaehdot ja samaan aikaan Angela organisoi meille omien verkostojen kautta kohdetta. Meille järjestyi pesti. Meistä tulee opettajia tyttöjen koulun opettajia Bukowan kaupungin läheisyydessä olevaan kylään. Ei huono pesti. Matkajalka vipattaa !!

Kirjoittaja ja kuvat Tuija (Angela Ifunya ja unelmamme maisemia)