Elämme sadekautta, mikä tarkoittaa, että vettä voi sataa päivänkin.Ukkonen tömisi aamulla ihan kunnolla ja vettä satoi. Ukkonekin on täällä rajumpaa, mutta sade on vastaavasti lämmintä.Vesi pehmensi mukavasti hiekkatiet, mutta se ei liikennettä haitannut.
Itse asiassa vähän haikein mielin lähdettiin.Tämä on vasta neljäs ja viimenen päivä Kabugaron koulussa,mutta olemme sulahtaneet sisään kouluun.Vastaanotto on ollut välitöntä ja arvostavaa. Päivän ohjelmassa oli meidän toiveiden mukaisesti opetuksen seuraamista ja luvassa jokin opiskelijoiden esitys.
Koulu alkoi historian opetuksella. Historian opettaja oli meitä varten valmistellut oppitunnin Tansanian historiasta. Opetusvälineinä taulu ja liidut hän vei meidät Tansanian maantieteeseen ja historiaan. Tansania itsenäistyi 1961 ja Sanzibarin saari liitettiin 1964. Hän kertoi, että ennen maan nimi oli ollut Tanganjika. Tämä nimi herätti tuttuja mielikuvia jostakin kaukaisuudesta. Kun maat yhdistettiin, muodostettiin molemmista sanoista uusi nimi Tansania.
Myös Sanzibarin historia on ollut varsin kansainvälinen. Tämä lisäsi innostusta tulevaan Sanzibarin matkaa kohtaan. Ninni totesikin, ettei hän koulussa välittänyt historiasta. Jos opettajana olisi ollut yhtä karismaattinen kuin Samwel, niin historia olisi kuulunut hänen lempiaineissiin.
Ruokatunnilla opettajat kokoontuvat opetajanhuoneeseen syömään eväitä. Tarjolla on muovikupeista samaa maissikeittoa kuin opiskelijoillekin. Matka on myös ollut avartava kokemus omiin asenteisiin. OIemme luonnollisesti varautuneet käsidesien, kosteuspyyhkeiden, nenäliinojen ja kaikkien pillereiden kanssa. Kumpikaan ei kaipaa Rippe Ripulia kaveriksi. Ninni on pitänyt yllä etelä-karjalaista "emmie voi männä reikävessaan, emmie voi syyvvä kylmää pitsaa" Yleis-Sirpa asennetta.
Yllätys oli suuri, tapasin hänet muovimuki kädessä juomassa maissikeittoa. Samoin tänään syötiin suurella ruokahalulla meille vartavasten hankittuja andazi-pullia,jotka oli kääritty opettajan luentomateriaaliin. Ninni ei kysellyt hygieniapassin eikä käsidesin perää, vaan söi pyöryköitä suurella ruokahalulla.
Seuraavana pääsimme seuraamaan matikan opetusta. Opetusvälineet olivat samat. Opiskelijoilla oli kaikilla kirjat. Opetuskieli oli tässäkin englanti. Sain myös käsityksen, miten haasteellista tämä on sekä opettajalle että opiskelijalle. Matematiikassa pitää opetella englanniksi oma sanasto. Opetus perustuu opettajan liitutaululle piirtämiin kuviin ja koko ajan luokka toistaa ääneen käsitteitä englannin kielellä. Luokassa on yli 50 opiskelijaa, on ymmärrettävää, ettei pienryhmätyöskentely ei toimi.
Ninnin mukaan kaikkia tämän tason laskuja ei lasketa Suomessa yläkoulussa. Tunnin lopussa opettaja kertoi, että kahdessa ensimmäisessä penkkirivissä istuivat matikasta kiinnostuneet ja hyvät oppilaat. Takarivissä istuivat ne, jotka oli vaikeuksia tai matikka ei kiinnostanut. Tämä sanottiin ääneen opiskelijoiden kuullen.
Nyt en levittänyt siipiä esteeksi, vaan vaan rohkaisin Ninniä käyttämään puheenvuoron. Hän korosti, miten kaikki tarvitsevat matematiikkaa tulevassa elämässä oli sitten missä ammatissa tahansa. Hän toivoi, että jokainen saisi iloa matikana oppimisesta. Hän sanoi, ettei ole huoloja ja hyviä opiskelijoita, on vaan ememmän tai vhemmän tukea tarvitsevia.
Meille kerrottiin etukäteen, että opiskelijaryhmä tulee esittämään afrikkaisen tanssin. Luulimme, että se tapahtuu koulun pihalla vain meille. Yhtäkkiä alkoi tapahtua. Opiskelijoita tuli rivissä joka puolelta tulla loputtomina jonoina. Kaikki koulun 700 opiskelijaa olivat siinä edessäämme. Mikä spektaakkeli!
Samwel piti kauniin puheen kaikesta siitä, mitä olimme heidän opettajille ja opiskelijoille välittäneet. Me puolestammme silmät kosteina kiitimme kaikesta kokemastamme, jota ei voi sanoittaa. Opiskelijat esittivät afrikkalaisen tanssin, joka sulatti sydämet. Tämän jälkeen koulu palasi päiväjärjestykseen ja kulki jonoina luokkiinsa.
Me emme palanneet päiväjärjestykseen. Siinä seisoessa hymyilevien opiskelijoiden edessä tuntui, että tätä kokemusta varten meidän piti tulla tänne. Jo me olemme onnistuneet koskettamaan jotakin, niin meitäkin kosketettu kovaa ja korkealta. Ninni sai yhdestä tytön sielunkumppanin ilman sanoja. Tämä on niitä kokemuksia " muistatko", joihin tullaan palaamaan uudestaan ja uudestaan.
Kun mietimme, mitä veisimme tuliaisiksi kouluille, niin mielessä oli tyttöjen hygieniaan liittyvä projekti, niinpä tuliaisetkin olivat sen mukaisia; rasvoja, saippuaa, pesusieniä yms. vähemmän miehistä tavaraa. Edellisenä iltana, kun jaettiin tulkkareita, tuli myötähäpeä, taas on ollut kaksi pöljää liikkeella. Ei hätää, meillä oli Minimanin tötteröitä, joista tuli kestokassi. Päätimmekin antaa kassit kaikille miehelle, mikä olikin todellinen suksee! Hihasta vetäen kerroimme, että tällä tuemme kestävää kehitystä, sillä Tansaniassa ei käytetä muovipusseja.
Kotimatka sujui hiljaisuuden vallitessa. Päässä oli niin paljon tavaraa, että tarvittiin kunnon kävelylenkki, jotta voi palata reaalimaailmaan ja seuraamaan Suomen koronatilannetta. Hotellin ruokakaan ei enää tuntunut niin puoleensa vetävältä. Seuraavan päivän opetuksen valmistelukaan ei oikein kutsunut. Kaikesta jäi vahva tunne, että Kabugaroon tulemme palaamaan vielä.Missä ja milloin, sitä emme tiedä, eikä ole väliäkään tietää.
Tämän kirjoitti Tuija näkemisiin intuitiolla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti