tiistai 10. maaliskuuta 2020

Sunnuntain sietämätön keveys ja kuumuus

Sunnuntai 8.3. Naisten päivä

Aamupalan jälkeen kiiruhdettiin heti "toimistoon"  eli respaan. Yksi syy oli yön jälkeen toimiva verkko. Suurin syy oli blogimme. Sormet syyhyävät päästä kirjoittamaan. Alun perin tarkoituksemme oli kirjoittaa matkan kokemuksia ylös, niin että lähipiireimme voi lukea, missä naiset viipottavat. Olemme saaneet blogistamme paljon yhteydenottoja. Hyvä palaute on lisäänyt ja kirjoituksia syntyy luovasti missä ja milloin vaan. Naisten päivän kunniaksi julkaisimme blogin facebookissa.



Matkailu ei ole pelkkää juhlaa, vaan pyykkiäkin on pestävä. Vettä ja pesuainetta on, mutta ongelmana on, missä saadaan kuivaksi. Kokemus on osoittanut, että yhden vaatteen kuivuminen vie kaksi päivää. Haaveena on, että voisimme levittää pyykit nurmikolle aurinkoon afrikkalaiseen tapaan. Luther-hotellin pihalle ei tunnu kuitenkaan luontevalta levitellä garderooppiamme.

Yllätystä on riittänyt koko päivälle, onko valoa ja onko verkkoa. Aamulla pitkään jatkunut ukkonen piti paikat pimeänä. Luulimme, että sähköpulmat johtuvat ukkosesta, mutta saimme kuulla sähkö tulee naapurimaasta Ugandasta. Sähkön tuotantoon liittyy myös naapurimaiden monimutkaisia suhteita.

Sateen loputtua oli tarve lähteä Viktoriajärven rannan tuntumaan lenkille. Pilvinen sää antoi olettaa, ettei ole liian kuuma. Kosteasta ja nihkeästä lämmöstä riitti vain pieneen kävelyretkeen. Haave juoksulenkistä vaihtui rauhalliseen kävelyyn.  Matkalla tapasimme suuria kahlaajalintuja, joiden lähelle ei tehnyt mieli mennä. Viktoriajärvellä ei ollut rantaelämää. Opaskirjojen mukaan uiminen ei ole suositeltavaa.



Sunnuntain  iltapäivän raukeudessa tavattiin Angela ennen hänen palaamistaan  Dar es Salamiin. Seuraavan viikon selviämme yksin paikallisten oppaiden avulla. Tapasimme Angelan  paikallisen kuntosalin  ja saunan kahvilassa. Olemme saaneet täällä erittäin hyvää paikallista ruokaa, josta ei ole puuttunut mitään. Nyt kuitenkin Nasiten päivän kunniaksi juotiin kokikset ja toastit ranskisten kautta. Maistui, mutta huomenna palataan taas paikalliseen kulttuuriin.



Siinä me istuimme kolme naista maailman eri puolilta puhumassa naisten ja tyttöjen asemasta.
Meillä oli paljon yhteistä jaettavaa. Naisten ja miesten väliset suhteet ovat jossakin mielessä samanlaisia kulttuurista riippumatta. Naisten sentit ovat aina pienempiä kuin miesten. Angelan,viisaan afrikkailaisen naisen, yksi elämän suuria kysymyksiä on tyttöjen ja naisten oikeuksien parantaminen. Hän kertoi meille myös henkilökohtaisia asioita omasta perheestään ja sukulaisistaan. Ymmärsimme,  että asiat voivat olla myös hyvin erilaisia.

Lopputulema oli, että meitä kaikkia tarvitaan naisten aseman parantamiseen. Yhdessä olemme enemmän. Tämä on juuri oikea paikka viettää tyttöjen ja naisten päivää. Woman power rulesi.


 

Suomesta kuuluu tietoja, että korona-virustapauksia tulee koko ajan lisää. Läheisten taholta meitä pidetään ajan tasalla. Täällä emme voi asialle mitään. Emmekä voi tietää, miten maa makaa kahden ja puolen viikon jälkeen. Keskitymme katselemaan kuuta Afrikan taivaalla ja luottamaan, että kaikki hoituu.

Huomenna odottaa 700 oppilaan Kabugaran Secondary School ja kunnon opettaja valmistautuu jo illalla laittaen virkavaatteet valmiiksi.

Tämän kirjoitti Tuija viettäen naistenpäivää kansainvälisessä seurassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Me Tansaniassa ja Tansania meissä

Sunnuntai 22.3. Luulet tietäväsi, mitä matka voi tarjota, mutta itse asiassa juuri sitä et tiedä. Karen Blixen kirjeessä Afrikasta 18....