Karibu Bukoba

Tiistai 3.3. 

Päivä, jona saimme kuulla kymmeniä kertoja sanat ”karibu” (tervetuloa) ja ”karibu sana” (tervetuloa paljon). Ja todellakin tunsimme itsemme tervetulleiksi joka kerran, kun nuo sanat kuulimme.

Päivä alkoi herätyksellä ja kupillisella kahvia klo kaksi yöllä ja jo ennen kolmea kaksi kuljettajaa tuli hakemaan meidät ja tavaramme lentokentälle. Autoja oli siis yksi, mutta miehiä kaksi, koska liikuimme yöllä. Oletimme matkan lentokentälle kestävän kauan ja kentällä olevan ruuhkaa, mutta kaikki sujui nopeasti ja olimmekin turvatarkastuksesta läpi ja porttien luona jo ennen klo 4. Siellä sitten ihmettelimme kolmisen tuntia keskellä yötä, kun lento lähti vasta 6.45. Olemme onneksi jo tottuneet pysähtyneeseen olotilaan, eikä tämäkään odottelu tuottanut vaikeuksia.

Tuijalla oli päivän ensimmäinen yllätyksellinen kohtaaminen ja tervetulleeksi toivottaminen jo lentokoneessa, kun Mwanzan välilaskun jälkeen hän sai viereensä tansanialaisen herrasmiehen. Keskustelu lähti käyntiin välittömästi ja pian kävikin selväksi, että kyseessä oli evankelis-luterilaisen kirkon ”General Secretary” ja ”Head of Social Service Department” and ”Head of Health Services”. Vaikutusvaltainen mies siis. Hän antoi Tuijalle käyntikorttinsa. Jos meillä on Bukobassa aikaa, voimme ottaa häneen yhteyttä ja hän lupasi järjestää tutustumisen kirkon toimintaan Bukobassa. Kohtasimme hänet vielä hotellimme edessä, sillä kuinka ollakaan meille on varattu huone kahdeksi viikoksi evankelis-luterialaisen kirkon ylläpitämästä ELCT -hotellista.

Laskeutuminen lentokoneella Bukobaan oli vaikuttava kokemus. Oli jännittävää nähdä livenä Viktoria-järvi, josta olimme lukeneet maantiedon tunneilla koulussa. Bukoban lentokenttä oli aivan järven rannalla ja näyttikin siltä, että laskeudumme järveen.

Hotellilla meitä oli vastaanottamassa hotellin johtaja, joka tuli tervehtimään meitä hotellihuoneeseemme. Hän myös saattoi meidät heti aamupalalle ja huolehti, että palvelu pelasi viimeisen päälle. Tarjolla oli ihania tuoreita hedelmiä pöytään tarjoiltuna.

Angelalta saimme tarkat ohjeet siitä, että mitään arvokasta ei saa jättää hotellihuoneeseen. Hän jopa kehotti Tuijaa ottamaan juomapullon mukaan, ettei kukaan juo siitä sillä välin, kun olemme aamupalalla! Nyt vaatii vähän järjestelemistä, miten pärjätään tietokoneidemme, passiemme ja rahojemme kanssa, kun niitä ei ole turvallista kuljettaa mukanakaan. Mutta onneksi olemme kekseliäitä suomalaisia naisia ja keksimme kyllä jotain.

Puolen päivän jälkeen lähdimme kuljettajan kanssa koulukierrokselle. Maisemat täällä Bukobassa ovat huikeat! Ajelimme monta tuntia maisemia katsellen. Välillä tiet olivat melkoisia kärryteitä. Sateella kyseisiä teitä pitkin ei voi edes ajaa. Hiekka oli kauniin ruskeanpunaista ja tiet kulkivat banaanipuiden keskellä. Paikallisia kyläläisiä näkyi tiellä ja kotihommissa. Jälleen näimme sellaisen palan Afrikkaa, josta on nähnyt vain kuvia. Olo oli epätodellinen ja tuntui kuin olisimme olleet osa elokuvaa.

Poikkesimme lyhyesti kaikilla kolmella koululla (Kabugaro, Katoma ja Kigarama), joilla tulemme työskentelemään seuraavan kahden viikon aikana. Kouluilla vastaanotto oli todella lämmin ja innostuksemme kasvoi vielä lisää. Tapasimme kaikkien koulujen johtajat ja osan opettajista. Oppilaitakin näimme. Ja aivan kaikki toivottivat meidät todella lämpimästi tervetulleiksi. Kylien kouluilla kun ei juuri vierailijoita näy.

Kabugaron koulun johtaja

Kabugaron koulun opettajia

Katoman koulun johtaja

Kouluilla esittelimme itsemme ja teimme aikataulusuunnitelmat siitä, minä päivinä olemme milläkin koululla. Ensimmäisen koulun eli Kabugaron secondary schoolin johtaja varasi meidät jo heti neljäksi päiväksi. Angela naureskeli hänen olevan hyvin itsekäs. Kaikesta näki, että emännällämme Angelalla on hyvin lämpimät välit kaikkien koulujen johtajiin. Ja mekin saimme pisteet kotiin sekä pukeutumisesta että käytöksestämme! Tuijan eläkkeellä olemista ja ikää ihmeteltiin joka paikassa kovasti eikä syyttä.

Kigaraman koulu sijaitsee parin kilometrin päässä Ugandan rajasta. Koululle jouduttiin jo tutustumiskäynnillä ajamaan rajapuomin kautta ja selittäen, minne olemme menossa. Aika jännää!

Kigaraman koulun johtaja opettajia

Palattuamme Bukobaan teimme ostoksia melko mielenkiintoisella tavalla. Me Tuijan kanssa istuimme autossamme ja jakelimme rahaa, kun kuljettajamme ja Angela kävivät vuorotellen ostamassa meille kahvia, vettä, ananasta, viiniä ja olutta hotellihuoneeseen vietäviksi. Viinit ja oluet piti salakuljettaa perille, koska olemme kirkon hotellissa.

Tänään olemme saaneet käyttää jo runsasta swahilinkielen sanastoamme. Kuten arvata saattaa, niin osasta sanoista on meille vähän enemmän hyötyä kuin toisista. Ja sitäkin voi miettiä, missä yhteydessä nämä sanat on opittu. Mutta tällä sanastolla mennään toistaiseksi ja joka päivä opetellaan lisää.

karibu, karibu sana 

asante, asante sana - kiitos, kiitos paljon

hakuna matata - ei huolta

koti - liivi, takki

kiti -istuin, tuoli

hatari - vaara

polepole - hitaasti

kulikuli - siellä on, takaisin

pipi - karamelli, herttainen

sawa - okei

ndiy -kyllä 

Illalla ennen yhteisen verkon alle kömpimistä saimme vielä makeat naurut, kun kuulimme miehen huutavan moskeijan kutsua. Tuijalle tuli erityisen kotoisa olo, koska hän heräsi Dar es Salaamissa joka aamu viideltä samanlaiseen kutsuun. Tuijan ilme kutsun kuuluttua täälläkin luterilaisen kirkon hotellissa oli näkemisen arvoinen. Ja minähän en tietenkään ole kutsua kuullut Dar es Salaamissakaan.

Tämän kirjoitti Ninni, jota eivät paljon yölliset huutelut häiritse