Safari - unelmia siivittävät kuvat Karen Blixenistä terassilla istumassa Afrikan savannin pysähtyneessä hetkesssä. Mia Kankimäki lähti uudessa kirjassaan Karenin jäljille (Naiset joita ajattelen öisin). Ja matkaan läksimme mekin.
Safari Afrikan savannilla on nähtävä ja ennen kaikkea koettava. Dar es Salaamin läheisin kansallispuisto on Mikumi, joka taas kartalta katsottuna näytti olevan varsin lähellä, vajaa 300 km vain. Emäntämme Angela alkoi toteuttaa suunnitelmaa, mikä vaati joukon swahilin kielen puheluja, dollareiden, shillinkien ja eurojen vaihtaessa päässä paikkaa moneen kertaan.
Paketti saatiin kasaan; Mikumin kansallispuistossa 2 yötä, mökkimajoitus, kuljettaja ja safarioppaat kahdelle päivälle. Tiistaiaamuna oli lähtö, mutta henkinen valmistautuminen alkoi jo edellisenä iltana tavaroiden ja eväiden vatuloimisella. Edelliseltä reissulta tuttu driver saapui aamulla ja pidettiin terssipalaveri, jossa emäntä antoi tarkat toimintaohjeet. Sovittiin myös tinki, miten raha liikuu. Vaikka oltiin suljetulla pihalla ei ollut sopivaa puhua äänen rahasta. Rahat vaihtoivat huomaamattomasti omistajaa.
Matka voi alkaa. Kartan mukaan 300 km merkitsi käytännössä kuutta tuntia matkan tekoa. Liikenteen seuraaminen oli kuin olisi mukana kunnon toimintaelokuvassa. Autoja, bajajeita sekä mopoja, joiden takana kulkee pari kuutiota puita ja kaikkea muuta mahdollista. Vilkkaiden teiden varsilla oli kilometrikaupalla myyntikojuja. Väkeä tulee ja menee, kantamuksia selässä ja pään päällä, kaikki yhtenä sekamelskana.
Mitähän liikenneonnettomuustilastot kertovat. Poliiseja oli tien varrella tuon tuostakin. Sakkoja ei tullut tällä kerralla, mutta kuitenkin kerran tsekattiin. Valkoisiin housuihin ja paitoihin pukeutuneet tummaihoiset poliisit (monet muuten naisia) olivat varsin kunnioitusta herättävä näky.
Kansallispuistot ovat valtion ylläpitämiä kuten meilläkin. Kun saavuimme portille, ymmärsimme, että buukkausten suhteen jotakin häikkää. Olimme jo niin sulautuneet maan elämäntapaan "hakuna matata", että istuimme rauhassa penkillä odottaen, mitä tuleman pitää.
Safari alkoi, tytöt kiipesivät ketterästi avoautoon ja autolla ajettiin portista sisään. Ja siinä se savanni kaikissa sävyissään avautui eteemme. Näky vei sanattamaksi ja jostakin Ultra Bra liittyi seuraamme: "Savanni hiljenee iltapäivän kuumuuteen". Siihen ei ollut mitään lisättävää.
Iltapäivän retken aikana nähtiin paljon kavereita; elefantit, kirahvit, antiloopit, apinat ja kaikki värikkäät linnut. Mieli täyttyi kaikesta kyllyydestä. Ennen pimeän tuloa retken kohokohta oli pusikossa vilahtava leijona!
Täällä on todella eletty ennenkin. Retken alussa käytiin tervehtimässä savannin vanhinta puuta. Puu jo itsessään osoitti, miten luonto on suuri ja me kiipeilijät pieniä.
Asuminen oli varsin mieleenpainuva kokemus. Mökkimme Pofu oli puistoalueella ja kuulimme, että se on norsujen kulkureitin varrella ja nämä ihanat lullukat ovat varsin vaarallisia. Oma henkivartija haki meidät mökistämme illalliselle ja kotiin saattoi lisäksi toinen vartija, jolla oli pyssy. Olimme varsin turvallisissa käsissä.
Luonto antoi meille vielä näytöksen kunnon ukonilmasta. Kummankaan ei tehnyt mieli mennä kurkkimaan ovesta sen enempää upeita salamia kuin norsujakaan. Moskiittoverkon suojassa oli suorastaan meditatiivinen olo, ja päivän kuvat kulkivat silmien ohi vielä pitkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti