Suomi-Tansania team-teaching

Maanantai 9.3.

Jälleen kerran heräsimme todella kovaan ukonilmaan jo neljältä aamulla. Salamointi ja jyrinä kestivät kolmisen tuntia emmekä oikein osanneet nukkua. Mutta eipähän Tuijakaan herännyt lintujen rääkynään. Aamu oli muutenkin sateinen ja täkäläisittäin vähän viileä. Pitkästä aikaa teki mieli laittaa pitkät housut jalkaan ja ottaa takki mukaan.

Tasan kahdeksalta olimme valmiina lähtöön ja kuten oletimmekin, niin täsmällinen oli myöskin Kabugaron koulun johtaja, joka kävi meidät noutamassa hotellilta. Matka koululle oli täynnä ihmettelemistä, sillä koko matkan näimme paljon eri-ikäisiä ja kokoisia koululaisia kävelemässä kouluun. Sateensuojina käytettiin erilaisia huiveja ja parhaat sateensuojat oli tehty banaanipuiden lehdistä. Jatkuva sade teki tiet melkoisen mutaisiksi ja hankalaksi autoilla. Kuljettajallamme oli iso auto ja pahimmilla keleillä turvaudutaan kuulemma moottoripyörään. Moottoripyörissäkin oli tänä aamuna sateenvarjot.

Kabugaron kouluun opiskelijat kävelevät pisimmillään 10 kilometrin päästä. Koulu alkaa kahdeksalta, joten kävelemään on lähdettävä hyvin aikaisin. Ja illalla koulun jälkeen he kävelevät saman matkan takaisin kotiin.

Kun lähestyimme Kabugaron koulua, ihmettelimme ääneen opiskelijoiden kantamia puulasteja. Selvisi, että opiskelijat tuovat kaksi kertaa viikossa kouluun puita, jotta heille voidaan lounastauolla tarjota nuotiolla keitettyä maissipuuroa. Yhtenä päivänä kannetut puut riittävät noin kolmeksi päiväksi. Lounastauolla jokainen sai puuroannoksen, joka juotiin omasta asiasta. Myös jotkut opettajat kävivät noutamassa oman annoksensa. Meillekin puuroa tarjottiin, mutta meillä ei ollut astioita ja muutenkaan puuro ei oikein houkutellut.

Iloiset puuronkeittäjät

Kabugaron koulussa on 720 opiskelijaa, joten mietimme etukäteen, miten selviämme esittelystä ja opetuksesta, kun jo puolet pienemmissä kouluissa on asiat opetettu kahteen kertaan melkoisessa opiskelijatungoksessa. Koululla meidät vietiin opettajien huoneeseen odottelemaan sillä välin, kun "Academic teachers" järjestelivät meille opetusryhmää. Muutapa meille ei tässä vaiheessa vielä kerrotukaan. Rauhassa, mutta pienellä jännityksellä odottelimme, mitä tuleman pitää. Ensimmäisenä selvisi se, että ainakaan tänään meillä ei ole yhteistä tapaamista koulun opettajien kanssa.



Luokkaan kävellessä selvisi, että meille oli järjestelty noin 100 opiskelijan opetusryhmä, johon oli kerätty opiskelijoita eri ryhmistä. Ilmeisesti ajatus oli, että nämä opetuksessamme olevat opiskelijat kertovat opettamiamme asioita omissa luokissaan. Sitä, miten se toteutuu, emme varmaankaan saa tietää. Mutta oli mukavaa opettaa luokassa, jossa pääsi liikkumaan ja pystyimme jopa luokassa kävellen näyttämään kahdella tietokoneella opiskelijoille kuvia Suomesta.

Opiskelijoille vedettiin sama setti opetusta kuin muissakin kouluissa, mutta nyt keskusteluun ja kysymyksiin Suomesta oli huomattavasti enemmän aikaa. Hyviä kysymyksiä oli todella paljon ja omakin Suomi-tietämyksemme oli välillä koetuksella. Tällä kertaa myös opiskelijat saivat kertoa meille lapuilla tärkeitä asioita Tansaniasta.








Lounaan jälkeen jatkettiin "Self-confidence ja empowerment" -aiheella ja ei voi taas muuta kuin hämmästellä opiskelijoiden hienoja vastauksia. Opetus oli koko päivän todellista Suomi-Tansania team-teachingiä, sillä meillä oli koko ajan opetuksessa mukana 2 - 5 koulun miesopettajaa. He ohjeistivat kanssamme opiskelijoita, jopa niin, että meidän piti välillä vähän toppuutella, jotta saimme pidettyä opetuksen omissa käsissämme. Mukana olevat opettajat myös varmistivat tulkkaamalla asioita swahiliksi, että kaikki ymmärsivät mitä puhuttiin ja mistä oli kyse. Eräs opettaja kirjoitti taululle avainsanoja meidän puhuessamme. Opettajat olivat muutenkin hyvin avuliaita ja erityisesti Tuija sai henkilökohtaisen repunkantajan.















Päivän päätteeksi suunnittelimme seuraavaa päivää yhdessä parin opettajan kanssa ja kirjoitimme henkilötiedot ja allekirjoitukset koulun vieraskirjaan. Tämä tärkeä asia täytyy tehdä jokaisella koululla ja jokaisena päivänä.

Saavuttuamme hotellin pihalle tapasimme Tuijan lentokoneessa tapaaman luterilaisen kirkon "General Secretaryn" ja kirkon palveluksessa olevan papin. Pikaisen esittelyn ja keskustelun aikana selvisi, että pappi työskentelee muun muassa projektissa, jossa tuetaan tyttöjen ja naisten asemaa Tansaniassa. Kuinka ollakaan huomasimme pian olevamme hotellin alueella olevassa toimistossa, jossa meitä esiteltiin sinne tänne ja olimme sopineet papin kanssa lauantaipäiväksi ohjelman. Hän vie meidät tutustumaan kohteisiin, joissa kirkko tekee vapaaehtoistyötä. Mikäli oikein ymmärsimme, niin yhtenä kohteena on eräänlainen lastenkoti. Ihan tarkkaa kuvaa ei siinä väsymys- ja nälkätilassa saatu siitäkään, montako kohdetta on ja kuinka kaukana ne ovat. Mutta kaikki tämä jää nähtäväksi lauantaina.

Olimme päivästä melkoisen väsyneitä ja seuraavalle päivälle piti suunnitella kokonaan uudet opetukset (matematiikkaa ja hygienia-asioita tytöille). Päätimme palata asiaan päikkäreiden ja kaupunkikävelyn jälkeen. Päikkärit ehdimme nukkua (tai siis minä nukuin), mutta muuta emme ehtineet, kun ovemme taakse ilmaantui yllätysvieras. Angelan lento Dar es Salamiin oli runsaan sateen vuoksi peruttu ja kaikki matkustajat tuotiin yöksi samaan hotelliin meidän kanssamme. Niinpä sitten seurustelun lomassa yritimme saada suunnitelmia seuraavaksi päiväksi. Päivällisen jälkeen vielä perinteinen olutlasillinen Angelalle huoneessamme ja Tuijan iloksi kuulimme yhden uuden äänen eläinten konserttiin. Mielenkiinnolla odotellaan, liittyykö lehmä ammumisellaan mukaan lintujen, kukkojen, sammakoiden, kaskaiden ja koirien aamukuoroon.

Tämän kirjoitti Ninni, joka edelleen jaksaa ihmetellä asioita.