Safari räjäytti tajunnan, joten sen jälkeen elämä tuntuu tyhjältä. Pitkän automatkan aikana mieli kulki omia teitään. Jotakin itsestä jäi savannille ja jotakin ennen kokematonta lähti mukaan. Hitaissa ja viipyilevissä välitilan tunnelmissa palattiin Dar es Salamiin ja samalla saunaosastoon. Hiki virtasi ja vettä kului. Mikumissa oli kuuma, mutta kuiva ilmasto.
Hyvä tapa laskeutua arkeen on osallistua ruokapuuhiin. Tunnustan itsekin kuuluvani ruualla rakastajiin ja nautin syödä yhdessä. Ulkomailla oloon kuuluvat myös opintoretket emännän valtakuntaan. Yhdessä kokkaaminen tarjoaa luontevan kohtaamisen.
Pöydän osaamme jo kattaa kuudelle. Ninnille ja minulle veitset ja haarukat, muille haarukat ja lusikat. Tänään on päivällisenä maissipuuroa ja kasviksia. Maissipuuroon tarvitaan vain vettä ja maissijauhoja, jotka keitetään näppituntumalla kypsäksi. Keittämisen jälkeen kakku kumottiin lautaselle ja pistettiin veitsi siihen pystyyn. Lisäkeruoka oli valmis.
Toisessa kattilassa porisi kasviksia; pannulla paistettuihin sipuleihin lisättiin cassavan lehdet, munakoisot, kookosmaitoa ja suolaa. Sekaan vielä ruskeita papuja ja sen jälkeen haudutettiin hyvin pannulla. Hyvä tuoksu täytti keittiön.
Tässä olikin koko sapuska. Olin kattanut normaaliin tapaan aterimet pöytään, mutta yllätys olikin, että ruoka syötiin käsin! Vaihdoimme Ninnin kanssa katseita, sillä tiistain retkellä meidän driver oli syönyt samaa ruokaa sormin. Saimme pikaopastuksen. Maissihuttua otetaan oikeaan käteen ja pyöritellään palloksi ja sitten dipataan kasvismössöön ja suuhun. Toinen käsi pidetään puhtaana.
Sormisyöminen vaatii keskittymistä. Kun täkäläiseen kulttuuriin kuuluu myös rauhallinen keskustelu, syöminen on todellakin sosiaalinen tapahtuma. Olimme Ninnin kanssa aina syöneet ennen muita. Matkan yhdeksi oppimistehtäväksi oli jo valittu opetella syömään hitaammin. Nytkin Ninnin lautanen oli ensimmäisenä tyhjä, minun ei vielä ollut. Ninni väitti syöneensä vähemmän kuin minä! Vähän on vielä hiottavaa natiivitasolle pääsemiseksi.
Satunnaisen matkailijan viikon huomioita keittiöelämästä: Täällä keitetään kaasulla, sähkö on kallista. Uuni on, muttei sitä juuri käytetä. Lähtökohtana on, että kaikki keitetään. Vihreät banaanit, peruna ja bataattia haudutettuna on perusruokaa lihan ja kanan kyytipoikana. Jälkiruokana on aina appelsinin tai melonin palasia. Salaattia ei pöydässä näy. Jos pöytä katetaan aikaisemmin, lautaset laitetaan alaspäin pöydälle. Ruuan valmistus kestää tolkuttoman kauan, mutta tuloksena on hyvin hautunutta maukasta ruokaa.
Talon isäntää ei keittiössä näy, hän pyyhkii ruokailun jälkeen muovitabletit. Äiti Angela kokkaa ja samoin pojilla on kokkausvuorot. Nuorempi poika tiskaa aina. Äiti jakelee tasan pojilleen loppuruokia. Illan päätteeksi isäntä ja emäntä juovat yhdet oluet. Emme mekään ole kieltäytyneet kylmästä juomasta.Tänään on muuten karkauspäivä. Ninni tilastoihmisenä rohkaisee tekoihin, koska seuraava mahdollisuus on vasta neljän vuoden kuluttua. On niin kova helle, että en jaksa tehdä mitään tolkullista. Sitäpaitsi en tarvitse mekkokangastakaan, koska juuri tilasin räätäriltä kaksi mekkoa. Hyvää kannattaa odottaa.
Tämän kirjoitti Tuija pilau-riisin maku vielä suussa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti