Odottavan aika on pitkä

Keskiviikko 18.3.

Herättiin Angelan saunaosastolla, hiki virtasi ja sormet olivat kuin nakit. Lento on vasta illalla, joten päivää riittää ja riittää. Entisissä suunnitelmissa oltaisiin menty keskustaan tai vietetty päivä tässä kylällä kävellen. Kumpikaan ei vedä puoleensa. Keskusta ehdottomasti too hot ja valkoinen nainen alkaa edustaa täällä koronaa. Myös elämä miljonäärinä alkaa olla loppusuoralla.

Rakkaat lukijamme ovat olleet hengessä mukana. Viestejä tulee, joissa kysellään vointia ja kotiinpääsyä. Periaatteemme mukaan, tuleen, tässä tapauksessa hikeen, ei jäädä makaamaan. Käynnistettiin päivä terassi-meetingillä. 

Kun maailman naiset ovat kerran kohdanneet, niin eihän tämä jää tähän. Kabugaron koulun kanssa vierailumme aikana luotu luottamukselliset suhteet. Sovittiin, että talkootyönä tehdyt siteet viedäänkin  Kabugaron tytöille. Näin asiat loksahtavat kohdalleen. Kerroimme, että meillä on erilaisia verkostoja; osa voi haluaa lahjoittaa rahaa, ja toiset haluavat tehdä jotakin omin käsin. Katsotaan kenen matkalaukussa seuraavan kerran tulee siteitä!

Saimme kuulla, että Tansanian kaikki koulut on tästä päivästä lukien suljettu koronan takia 30 päiväksi. Tansaniassa on todettu ensimmäinen tapaus, mutta se ei herätä samalla tavalla huolta kuin meillä. Angela kertoi, että  he ovat kokeneet hivit, ebolat ja muut taudit. Ihmisten kuoleminen tauteihin on ollut osa elämää. Hänen mukaan karanteeni ei toimisi täällä. Myöskään ruuan suhteen varautuminen ei toimisi, koska ihmisillä ei ole rahaa ostaa ruokaa eikä mahdollisuutta säilyttää pitkään. Hän voisi hankkia ainoastaan riisiä varastoon. Samalla selvisi, että eiliset kuumemittaukset ja varotoimenpiteet Bukoban kentällä johtuikin ebolasta eikä koronasta, kuten luulimme.

Talon isäntä istuu päivät omassa nojatuolissaan toisessa kädessä läppäri ja toisessa puhelin. Meille ei ole oikein selvinnyt, mitä hän tekee. Bukobassa meillä oli otsalamput ahkerassa käytössä sähkökatkojen takia. Päätimme laittaa hyvän kiertämään ja lahjoitimme hänelle otsalampun. Hän oli saamastaan lahjasta hyvin otettu.

Myös perheen ruokahuollon hoitaminen on oma lukunsa. Nimittäin päivän mittaan kuuluu koputus rauta-aitaan ja sieltä ilmestyy aina joku tuomaan sanomalehteen käärityn paketin. Paketista on ilmaantunut perunoita, vesimeloneja, munia ja erilaisia kasviksia. Rahaa tässä vaihdannassa ei käytetä. Lähiruokaketju pyörii ilmeisen tehokkaasti.

Illansuussa hiipi lähdön haikeus. Kolmen ja puolen viikon aikana oli Angelan koti ja perhe tullut jo läheiseksi. Meidän hyvinvoinnista ja turvallisuudesta on huolehdittu viimeisen päälle. Samoin ymmärsimme, miten paljon järjestelyjä Angela oli tehnyt koulujen kanssa. Viimeinen juttu oli, että hän hankki meille matkaan hengityssuojaimet.




Matka lentokentälle oli  viimeinen silaus kokemuspakettiin. Kun viimeksi mentiin yöaikaan Bukobaan, niin matka kesti varmaan parikymmentä minuuttia. Nyt taksi suhasi autojen välissä liikenteessä, jossa ei tuntunut olevan mitään logiikkaa. Kaiken keskellä Ninni totesi vierestä, että auton bensavalo ja öljyvalo ovat punaisella. Matkalla tankattiinkin tansanialaiseen malliin, ikkuna auki, rahat tanakkaajalle, tankkaus, kuitti ja matkaan. Sekään ei selvinnyt, miksi taksissa on kaksi miestä, toinen ajaa ja toinen istuu vieressä. Monta kysymystä jäi seuraavaan kertaan.

Miljoonakaupungin lentokentällä oli tilaa. Illan aikana sieltä lähti vain kaksi kansainvälistä konetta. Meillä oli vain matkavaraus ilman lippuja. Pieni jännitys pisteli vatsassa, varsinkin, kun meitä vähän luukutettiin. Kun virkailija viimein ilmoitti, että  go Check-in, helpotti. Angela halusi olla varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Häntä ei päästetty lentokentälle sisään. Niinpä tuo pieni tumma ystävämme katsoi ikkunan läpi ja varmistaen, että senior ja girl varmasti lähtivät!

Lentokentältä löytyi Pizza Hut ja sen tuoksu veti puoleensa. Olimme koko ajan vuolaasti kehuneet paikallista kasvispitoista herkullista ruokaa. Nyt vedimme pitsaa ja kokista sellaisella ahneudella, ettei ei edes puhetta tullut. Lentokoneessa reflektioviinin/viinien jälkeen todettiin, että emme osaa kuvitella, millainen Suomi meitä odottaa. Se on hyvin erilainen kuin se, mistä lähdimme. Näkemiin, mutta tapaamisiin ystävät ja Tansania.

Tämän kirjoitti Tuija kiitollisena näkemästään ja kokemastaan