Hyvyyttä köyhyyden keskellä

Lauantai 14.3.

Kun mieli on avoin, voi sattua mitä tahansa mukavaa. Näin meille kävi pappien kanssa. Bukobassa luterilaisella kirkolla on paljon toimintaa ja meille järjestettiin ohjelmallinen päivä vierailla eri kohteissa. Saimme etukäteen  ohjelman ja matkaan lähdimme kahden papin, Peace Ajuna Matukan ja Modest Peshan kanssa heti aamutuimaan.

Päivän ohjelma

Ensimmäinen  kohde oli Tumainin Children Center, jossa on monenikäisiä lapsia. Toiminta vastaa meidän lastensuojelun avohuollon yksikköä. Lapset ja nuoret tulevat hyvin erilaisista tilanteista; vanhemmat ovat kuolleet, hylänneet tai uudessa parisuhteessa ei ole tilaa lapsille. Täällä on myös sanan varsinaisessa mielessä katulapsia. Lapset olivat vastaanottamassa meitä pihalla laulaen. Kohtaaminen oli lämmin ja välitön. Sisar Adventina kertoi toiminnasta. Lapset viettävät aikaa keskuksessa perhetilanteen mukaan. Tavoitteena on tukea vanhempia huolehtimaan lapsista. Lapset olivat varsin toimeliaita, heillä on mm. maissiprojekti. Henkilökunnan lisäksi on vapaaehtoistyöntekijöitä erityisesti Saksasta ja Pohjoismaista.

Seuraava kohde osui syvälle sydämeen, nimittäin Ntoman pienten lasten orpokoti. Periaatteessa se on tarkoitettu alle 2-vuotialle lapsille, mutta isompiakin lapsia oli. Täältä lapset siirtyvät adoption kautta perheisiin. Miten sijoitusprosessi toimii, ei oikein selvinnyt. Joanitha-vauvan, ikää 10 päivää, äiti oli kuollut ja uskoa saattaa, mitä tunteita lapsi meissä herätti. Huomenna  on hänen kastajaisjuhla ja pappi Modest Pesha kastaa hänet ja samalla hänestä tulee Joanithan kummi. 

Lapsia paljon ja aikuisia vähän. Monelle sylille olisi tarvetta. Me Ninnin kanssa saimme kaverit kaksosista, joiden ikä oli noin kolme vuotta. Jo sekin kertoo paljon tilanteista, jossa lapset elävät. Pihamaan pyykkinarut olivat täynnä pyykkiä. Kone kyllä oli, mutta kuten on moneen kertaan tullut todettua, sähköön ei voi luottaa. Täältä oli suorastaan vaikea lähteä pois. Meillä kaikilla olisi tarjolla sitä, mitä siellä eniten kaivataan, lämmintä syliä!

 

 

Matka jatkui ja aikataulusta havaitsimme, että kohde ei ole aivan lähellä. Viktoriajärven rantaa ajelimme maisemissa, jotka valokuvissa latistuvat. Niitä voi imeä sisäänsä syksyn räntäkelien varalta. Paikka, johon kiertotien ja monien kuoppien jälkeen viimein tulimme oli Munjanjabile Rehabilitation Center. Asiakkaina talossa on fyysisesti vammautuneita, mielenterveyskuntoutujia ja päihteiden väärinkäyttäjiä. Erityisesti marihuanan käyttäjät ovat ongelma. Hoitomuotoina ovat lääkkeiden lisäksi työtoiminta, toimintaterapia ja hengellinen toiminta. Jokainen päivä aloitetaan kirkossa. Taas kerran on todettava, miten vähillä välineillä voidaan hoitaa ja kuntouttaa ihmisiä, tai itse asiassa ilman välineitä!

Matkailu avartaa aina. Matkalla näimme valtavat teepensaspellot. Kuntoutuspaikkassa oli iso puutarha, jossa kasvoi banaanien lisäksi arvokadoja, kasavaa ja kahvia. Kahviriippuvainen ilahtui suuresti, ensimmäisen kerran elämässään näki kahvin kasvavan.

Tänään näkyi myös olevan yleinen pyykkipäivä. Miten näppärää, pyykit oli levitetty nurmikolle aurinkoon ja ne kuivuivat siellä hetkessä. Ilman kosteus on nimittäin täällä niin suuri, että hotellihuoneessa pesty mekko kuivuu siellä kaksi päivää. Niksi-Pirkkaan hyödynnettäväksi.

Ohjelma oli suunniteltu viimeisen päälle ja matkanjohtaja piti aikataulusta huolen kiireettömästi ja jämäkästi. Hänellä oli myös taito kohdata ja olla läsnä ihmisille. Taustastaan hän kertoi, että on sekä yhteisöllisen työn sosiaalityöntekijä että pappi. Nämä täydentävät hyvin toisiaan. Matkalla syötiin pikainen lounas paikallisessa kahvilassa  ja ilahdutimme isäntiä, kun osasimme tilata itsenäisesti pilau-riisiä, jota olimme syöneet Angelan kotona.

Päivä oli jo pitkällä iltapäivässä, kun ohjelmassa oli vielä yksi kohde. Ajattelimme, että tämä on Bukoban  lähellä  koulu, jossa katsotaan paikat ja eiköhän päivä jo ole sitten siinä. Tietenkään verkko ei toimi, mutta huomasin, että lapseni olivat lähettäneet tekstiviestejä, jossa kyselivät olimmeko keskustelleet paluumme aikaistamisesta. Lukasin ja ajattelin, että nyt ovat roolit vaihtuneet toisin päivin; huolilapset kyselevät äitien perään.

Jos täällä on tottunut yllätyksiin, niin ei se tältäkään päivältä puuttunut. Seuraava kohde Iluhya Secondary School oli taas monien hiekkateiden takana. Koulu saa kirkon lisäksi tukea USA:n Rotareilta. Se ei siis ollutkaan vaan tutustuminen, vaan salissa odotti yli 200 tyttöä. He tervehtivät meitä laulaen. Yllätys yllätys, meiltä odotettiin puheenvuoroa. Kun ensimmäisen kerran oli lähes pakokauhu satojen tyttöjen edessä, niin nyt väsyneenä ja hikisenä eteen astuminen melkoin nauratti. Ninni kertoi matikan tärkeydestä ja rohkaistiin tyttöjä opiskelemaan ja toteuttamaan unelmiaan. Salissa oli paljon naisenergiaa! Taas tuli lisää räntäpäivien varalle kokemuksia.
.

Meille oli järjestetty jotakin niin ainutkertaista ilman mitään velvoitteita. Kun annoimme oman kymmenyksemme lasten työn tukemiseen, niin illalla tuli viesti, että Modest Pesha oli hankkinut rahallamme maitojauhetta Joanitha-vauvalle. Tuki meni välittömästi ja suoraan oikeaan osoitteeseen.

Useat tuttavani pohtivat vapaaehtoistyötä ulkomailla. Luterilaisen kirkko on yksi vaihtoehto, jos se muuten sopii omaan maailmankatsomukseen. Jokaiseen kohteeseen otetaan vapaaehtoistyöntekijöitä. Ajan voi myös itse määritellä. Asuminen järjestetään. Tässä on yksi konkreettinen tapa tehdä sitkusta nytky.

Olimme niin flow-tilassa päivästä, taas kerran. Totuus tuli korona-tilastojen kautta. Afrikka ei ole lintukoto, vaan virus lähestyy jo Tansaniaa. Euroopan lentokenttiä rajoitetaan koko ajan lisää. Läheisemme totesivat, että olisi syytä pohtia paluuta uudestaan. Tyttäreni laittoi jo linkin, että KLM:llä voi vaihtaa lennon maksutta viruksen takia. Hiljaisina tyttöinä katselimme sivuja. Tiistaille on sovittu lento Bukobasta Dar es Salamiin ja aikaisin paluumahdollisuus olisi keskiviikko 18.3. Ninni kysyi hiljaisuuden jälkeen, naksautanko kiinni. Sanoin, naksauta.

Tämän kirjoitti Tuija aivan sanottomana